Hormoniopas

Hormonaalinen ehkäisy

Hormonit ovat elimistössä luontaisesti esiintyviä aineita. Täältä saat tietoa, kuinka valmistetaan eri ehkäisyvalmisteissa käytettäviä samankaltaisia tai identtisiä naishormoneja. Tässä kerrotaan, miten naisen omien hormonien kanssa identtisiä tai samankaltaisia hormoneja käytetään erilaisissa ehkäisymenetelmissä.

Nykyaikaiset hormonit

Kaikki hormonaaliset ehkäisymenetelmät perustuvat elimistön omien estrogeeni- ja progesteronihormonien jäljittelyyn ja niiden tuottamiseen laboratoriossa. Ajan kuluessa tässä on onnistuttu yhä paremmin. Nykyisin ehkäisyssä käytetyt hormonit ovat samankaltaisia (synteettiset) tai identtisiä (bioidenttiset) verrattuna naisen omiin hormoneihin.

Ehkäisypillerin kehitys aloitettiin 1950-luvulla. Silloin haluttiin luoda valmiste, joka sisälsi vain elimistön oman progesteronin kaltaista synteettistä progestiinia. Tästä seurasi kuitenkin vakavia vuotohäiriöitä. Pilleriin lisättiin estrogeenia, jolloin vuotohäiriöt vähenivät huomattavasti.

Voidaan sanoa, että progestiinin tehtävä pillerissä on estää raskaus, kun taas estrogeenin tehtävä on vaikuttaa kohdun limakalvoon siten, että vuotohäiriöt vähenevät.

60-luvulla ehkäisypillerien hormonipitoisuudet olivat paljon suurempia kuin nykyisissä pillereissä. Esimerkiksi ensimmäisessä pillerissä oli lähes 100 kertaa suurempi progestiiniannos kuin nykyisissä pillereissä. Myös estrogeeniannosta on pienennetty vuosien varrella. 1970-luvun alussa markkinoille tuli pieniannoksisia estrogeeniehkäisypillereitä. Sittemmin e-pillereistä on tullut sekä turvallisempia että pienempiannoksisia. Nykyiset ehkäisypillerit sisältävät vain 10–20 prosenttia siitä estrogeenimäärästä, joka pillereissä oli 1950-luvulla.

Kaavio.

Hormonaalinen ehkäisy

Ehkäisyssä käytetään kahta hormonia – estrogeenia ja progestiinia (synteettinen hormoni, joka muistuttaa elimistön omaa progesteronia). Saatavilla on näiden kahden yhdistelmiä tai ainoastaan progestiinia sisältäviä valmisteita.

Estrogeenit

Ehkäisypillereissä on erilaisia estrogeeneja, jotka ovat joko samankaltaisia (synteettisiä) tai identtisiä (bioidenttisiä) elimistön omien estrogeenien kanssa. Ne kaikki tuotetaan laboratoriossa. Ehkäisyvalmisteissa estrogeeni ja progestiini yhdistetään. Niitä kutsutaan yhdistelmäehkäisyvalmisteiksi.

Estrogeenia ja progestiinia sisältäviä yhdistelmäehkäisyvalmisteita käytettäessä elimistö ei enää tuota estrogeenia ja ovulaatio estyy. Siksi yhdistelmäehkäisyvalmisteiden estrogeenilla on tärkeä rooli. Estrogeenin tärkeimmät tehtävät ehkäisyssä ovat vuotoprofiilin parantaminen ja ovulaation estäminen. Estrogeenia tarvitaan myös muihin toimintoihin sekä limakalvoissa ja luustossa. On myös osoitettu, että yhdistelmäehkäisyvalmisteilla on suojaava vaikutus tiettyjä syöpiä vastaan (kuten munasarja-, kohdun limakalvo- ja paksusuolen syöpä). Ehkäisyvälineiden estrogeeni auttaa usein myös vähentämään vuotoja ja lievittämään kuukautiskipuja. Veritulpan riski kasvaa hieman estrogeenia sisältäviä ehkäisyvalmisteita käytettäessä.

Erilaisia estrogeenityyppejä

Nykyään ehkäisyssä käytetään kolmea erilaista estrogeenia. Tässä jaamme ne synteettisiin estrogeeneihin ja bioidenttisiin estrogeeneihin. Mitä se tarkoittaa?

Synteettiset estrogeenit muistuttavat elimistön omia estrogeeneja. Näitä estrogeeneja on perinteisesti käytetty yhdistelmäehkäisyvalmisteissa – niitä on ollut e-pillereissä jo 1960-luvulta saakka. Siitä lähtien synteettisen estrogeenin annostusta on vähitellen vähennetty. E-pillereistä onkin tullut sekä pienempiannoksisia että turvallisempia.

Bioidenttiset estrogeenit ovat identtisiä elimistön omien estrogeenien kanssa. Niillä tulee siis olla täsmälleen sama kemiallinen- ja molekyylirakenne kuin elimistön tuottamissa estrogeeneissa. Viime vuosina kehitettyjä bioidenttisiä estrogeeneja on tällä hetkellä saatavissa muutamissa yksittäisissä ehkäisypillereissä. Bioidenttisillä estrogeeneilla pyritään alentamaan veritulpan riskiä, joka on yhdistelmäehkäisyvalmisteiden harvinainen haittavaikutus.

Ehkäisyssä nykyään käytetyt kolme estrogeenia ovat:

  • Etinyyliestradioli (synteettinen estrogeeni)
  • Estradioli (bioidenttinen estrogeeni)
  • Estetroli (bioidenttinen estrogeeni)
Etinyyliestradioli (synteettinen hormoni)

Etinyyliestradioli, yleisin ehkäisyssä käytetty estrogeeni, otettiin käyttöön vuonna 1964. Se on hyvävaikutteinen synteettinen estrogeeni, jota on tähän saakka käytetty estrogeenikomponenttina lähes kaikissa ehkäisypillereissä. Etinyyliestradioli on erittäin vahva estrogeeni. Pienellä annoksella saadaan suuri vaikutus. Siksi etinyyliestradiolia sisältävät e-pillerit estävät tehokkaasti hedelmöittymisen. Toisaalta niillä onmyös ei toivottuja vaikutuksia maksaan ja aineenvaihduntaan. Etinyyliestradiolin pitoisuutta e-pillereissä on jo pitkään pyritty alentamaan. Nykyiset etinyyliestradiolia sisältävät e-pillerit ovatkin pieniannoksisia.

Estradioli (bioidenttinen)

Bioidenttinen estetroli on kehitetyistä estrogeeneistä uusin. Se on ensimmäinen bioidenttinen estrogeeni ehkäisypillereissä. Vaikuttava aine on identtinen naisen oman estradiolin kanssa (se estrogeeni, jota hedelmällisillä iässä olevilla naisilla on eniten). Estradioli on etinyyliestradiolia heikompi (ks. edellä). Se on kuitenkin riittävän tehokas vuodon hallintaan ja antamaan estrogeenisen vaikutuksen limakalvoihin ja luustoon. Ehkäisypillereissä estradioli vaikuttaa etinyyliestradiolia vähäisemmin muihin elimiin, kuten maksaan.

Estrogeenien vaikutus maksaan

Estrogeenien vaikutusta maksaan pyritään vähentämään, koska estrogeenit vaikuttavat maksan proteiinien-, hyytymistekijöiden- ja lipidien tuotantoon. Tämä puolestaan vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien (kuten veritulppien) kehittymisen riskiin.

Estetroli (bioidenttinen)

Uusin kehitetyistä estrogeeneista on bioidenttinen estetroli. Se on identtinen elimistön oman estetrolin kanssa ja otettiin ehkäisyssä käyttöön vuonna 2021. Estetroli löydettiin jo 1960-luvulla. Ehkäisyssä estetrolista on kuitenkin kiinnostuttu vasta kahden viime vuosikymmenen aikana. Raskauden aikana sikiön maksa tuottaa suuria pitoisuuksia elimistön omaa estetrolia, joka kiertää äidin ja sikiön välillä. Bioidenttisesti tuotettu estroli ei ole yhtä tehokasta kuin etinyyliestradioli tai estradioli (ks. edellä). Sillä on kuitenkin riittävä ja hyvä estrogeeninen vaikutus limakalvoihin, luustoon ja vuotojen hallintaan. Estetrolin vaikutus maksaan ja rintakudokseen on myös vähäinen verrattuna estrogeeneihin yleensä.

Edellä mainitut ovat lääkkeessä olevia vaikuttavia aineita. Niitä myydään eri tuotenimillä useina eri yhdistelminä, yhdessä eri progestiinien kanssa.

Progestiinit

Progestiini on synteettisesti tuotettu hormoni. Se on samankaltainen kuin elimistön oma progesteronihormoni, jota kutsutaan myös keltarauhashormoniksi. Yhdistelmäehkäisyvalmisteissa progestiinia voi antaa sekä yhdessä estrogeenin kanssa että yksinään.

Progestiini estää hedelmöitystä kolmella eri tavalla:

Pregestiini…

  • estää LH:n (luteinisoivan hormonin) vapautumista – ja siten se estää myös ovulaation.
  • saa kohdunkaulan liman sitkistymään ja paksuuntumaan, jolloin siittiöiden pääsy kohtuun vaikeutuu.
  • ohentaa kohdun limakalvoa, jolloin se ei voi vastaanottaa hedelmöittynyttä munasolua.

 

Progestiineilla on erilaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat naisen elimistöön eri tavoin. Sanotaan, että joillakin progestiineilla on androgeeninen vaikutus ja joillakin antiandrogeeninen vaikutus. Esimerkkejä androgeenisesta vaikutuksesta ovat akne, rasvainen iho ja lisääntynyt karvoitus. Antiandrogeenisilla progestiineilla on vähemmän näitä vaikutuksia.

Eri ehkäisyvalmisteissa on erityyppisiä progestiineja, jotka ovat enemmän tai vähemmän androgeenisia. Jokainen nainen on ainutlaatuinen (Kuva alla). Joillekin androgeeniset progestiinit soveltuvat erittäin hyvin, toiset taas saavat androgeenisia vaikutuksia. Jos yhden tuotteen kanssa on ongelmia, sen voi aina vaihtaa toiseen, jolla on muita ominaisuuksia.

Yleisimpiä progestiinien sivuvaikutuksia ovat mielialan vaihtelut, painonnousu, rintojen turvotus ja akne. Ainoastaan progestiinia sisältävät valmisteet vaikuttavat usein vuotoprofiiliin.

Progestiinit

Lukuisia eri progestiineja on saatavilla.
Yleisimmät nykyiset progestiinit:

Yhdistelmäehkäisyvalmisteissa
E-pilleriDesogestreeli
Dienogesti
Drospirenoni
Levonorgestreeli
Norgestimaatti
Nomegestroliasetaatti
E-rengasEtonogestreeli
E-laastariNorelgestromiini
Progestiinivalmisteissa
HormonikierukkaLevonorgestreeli
MinipilleritNoretisteroni
Vahvemmat minipillerit ja kapselitDesogestreeli
Drospirenoni
Etonogestreeli
EhkäisyruiskeMedroksiprogesteroniasetaatti

Kun estrogeenia ja progestiinia annetaan samanaikaisesti

Useissa ehkäisyvalmisteissa estrogeenia ja progestiinia annetaan yhdessä. Näitä kutsutaan yhdistelmäehkäisyvalmisteiksi. Ne perustuvat hormonien keskinäisten vaikutusten yhdistämiseen halutun tuloksen saavuttamiseksi.

Estrogeenin rooli:

  • Parantaa poistovuodon ja vuotoprofiilin hallintaa lisäämällä progesteronireseptorien pitoisuutta kohdun limakalvossa.
  • Estää FSH:n (follikkelia stimuloivan hormonin) vapautumisen, joka estää hallitsevan munarakkulan kehittymisen, joka puolestaan estää ovulaation.

Progestiinihormonien rooli:

  • Estää LH:n (luteinisoivan hormonin) vapautumisen, joka puolestaan estää ovulaation tapahtumisen. Ovulaation estäminen on progestiinin tärkein tehtävä.
  • Tekee kohdunkaulan limasta niin paksua, että se estää siittiöiden pääsyn kohtuun.

Yhdistelmäehkäisyvalmisteita ovat muun muassa ehkäisypillerit, ehkäisylaastarit ja ehkäisyrenkaat.

Ordlista

Gestagen

Ett syntetiskt framställt hormon som liknar kroppens eget hormon progesteron även kallat gulkroppshormon.

Progesteron

Kroppseget kvinnligt könshormon som bildas i gulkroppen i äggstocken efter ägglossningen.

Östrogen

Kvinnligt könshormon.

Päivitetty:

2024-03-25

Hyväksynyt:

Gynekologi Carina Bjartling
Kätilö Linda Asp
Kätilö
Sandra Rubio